Perinteinen Elotori-tapahtuma oli tarkoitus järjestää sunnuntaina 16.8.2020 Kojontuvan miljöössä. Kojonkulman eri yhdistykset ovat tahoillaan päättäneet, että nousevasta koronan toisesta aallosta johtuen tapahtuman järjestämiseen liittyy liikaa riskejä.
Me haluamme perumisella edesauttaa sitä, että kyläläiset ja vieraamme pysyvät terveinä. Myyntipöydän jo varanneita sekä muita tapahtuman osallisia on tiedotettu ja peruuntumisesta tiedotetaan Loimaan Lehden seuratoimintapalstalla.
Kyläyhdistyksellä tämän kesän suurin ponnistus on ollut kirpputori-projekti. Projekti alkoi ehkä jo viime kesänä edellisen kirppiksen päätyttyä, mutta varsinainen päätös Maalaiskirppiksen jatkosta tehtiin keväällä. Ja ehdittiin avajaispäivämäärää jo siirtämään muutama viikko eteenpäinkin ”vallitsevasta tilanteesta johtuen”.
Projekti ei ole ollut pelkästään helppo ja se on vaatinut monilta ihmisiltä sitoutumista. Mutta mikään ei voita kuitenkaan sitä tunnetta, kun ihmiset käyttävät ja tykkäävät projektin lopputuloksesta! Te asiakkaat pöytävuokraajina, pöydiltä löytöjä tekevinä ja kahvion antimista nauttivina olette se syy, miksi kylälle jaksetaan järjestää asioita. Joskus jopa useamman kerran eli perinteitä luomalla! Kylä ei kuole, jos kyläläiset eivät halua kylän kuolevan.
Kirpputorin oheen on tulossa erilaisia pistoluonteisia tapahtumia heinäkuun ajalle. Nämä lyömme kyläyhdistyksen hallituksen kanssa lukkoon kokouksessa ”tänään”, jonka jälkeen kirjaamme ne ylös tälle sivulle: Kojonkulman Maalaiskirppis ja facebookiin.
Loimaan Lehti noteerasi 7.7.2020 lehdessään kirpputoriprojektin myös, kiitos siitä! Päästiin oikeen kanteen asti!
Tänä vuonna maailmanlaajuinen virustilanne vaikutti kylän tapahtumiin siten, että kesäkuulle suunniteltu State of Punk päätettiin perua. Vuonna 2021 vähintään yhtä pienesti kuin mitä oli suunnitteilla tälle vuodelle.
Ps. Bändejä (punk ja muu, paikalliset ja muut) etsitään esiintymään. Palkkiona vähintään kulukorvaus ja ruokatarjoilu. Ota yhteyttä lauri.siljander@iki.fi
Laita kalenteriisi suuri hienonvärinen rasti päivämäärälle 13.6.2020.
Lisätiedoksi voit kalenterimerkintääsi kirjoittaa: ”Suomen sympaattisin punk-festivaali ja paljon muuta, muista lähteä Kojonkulmalle!”
Kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous kokoustellaan Kojonkulman koululla tiistaina 10.3.2020 klo 18 alkaen. Asialistalla sääntöjen mukaiset asiat.
Vuosikokouksen jälkeen suunnitellaan State of Punkia (sekä muita samalla päivämäärällä 13.6.2020 tapahtuvia Avoimet Kylät-tapahtumakokonaisuuden tapahtumia).
Kyläyhdistyksen vuosikokous nuijitaan kasaan tiistaina 26.3.2019 kello 18:00 alkaen. Kokousareenana toimii Kojonkulman koulun luokkatila, asialistalla sääntömääräiset asiat.
Kokouksen aikana vanhempainyhdistys esittelee koulun pihan leikkipuistohanketta.
Hallitukseen mahtuu uusia hahmoja, lähde mukaan tekemään kylästä entistä parempi paikka asua ja elää!
Lisätietoa hallitustoiminnasta Aino Mäkitalolta (050 536 9659).
Kojontuvalla tapahtuu kesällä 2019! Noin juhannuksena aukeaa Kojontuvalla Pop-up Maalaiskirppis, joka on auki useampana päivänä viikossa. Kirppiksen oheen suunnitellaan myös muuta toimintaa, kuten kahvilaa ja kyläiltoja. Kirppis on auki elokuun alkuun saakka.
Jos haluat ennakkovarata pöytäpaikan kirppikseltä, niin laita viestiä Kyläyhdistykselle tältä sivulta löytämälläsi lomakkeella. Pöytävuokra on 20e koko kirppiksen auki, varasit sitten pöydän koko ajaksi tai varaat pöydän myöhemmin. Voit myös tuoda oman vaaterekin pöytäsi yhteyteen, tästä peritään mahdollisesti pieni lisähinta. Pöydän tuotto jää kokonaisuudessaan sinulle, tai voit lahjoittaa tuoton haluamaasi kyläkohteeseen (Kyläyhdistykselle, Kojontuvalle, Martoille tai muulle vastaavalle).
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.