Jo heti jääkauden jälkeen asettuivat varhaiset asukkaat Kojonjoen rantamille. Ensimmäiset kylät syntyivät noin 700 vuotta sitten ja asutuksen levitessä muodostui vähitellen Kojonkulma.
Loimaan kaupunkiin kuuluva Kojonkulma on noin 500 asukkaan pikkukylä. Meillä on oma kyläkoulu ja ruokaa tuotetaan ympärillämme. Kojonkulmalaiselle perinnemaisemalle on tunnuksenomaista mutkitteleva joenranta, kuohuvat kosket ja viljavat peltoaukeat. Luontoharrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, niistä mainittakoon Korkeusvuoren luontoreitti.
Kojonkulman keskeinen sijainti tarjoaa nopeat kulkuyhteydet Turkuun,
Tampereelle sekä Poriin. Kojonkulmalta on 15 km Loimaan keskustaan. Alle
10 km kylätaajamasta 2-tien bussiyhteyksien päähän. Pääkaupunkiseudulle
pääsee alle kahdessa tunnissa. Kojonkulman sijainti kartalla ja toisella kartalla.
Kojonkulmalla toimii lukuisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Tutustu ja hanki tarvittava palvelu mahdollisimman läheltä!